Tulityökorttikoulutus antaa sinulle tulityöpätevyyden
Tulityökortti eli tulitöiden turvallisuustutkinto on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK:n) myöntämä pätevyys, jolla varmistetaan, että tulityöntekijällä ja tulityöluvan myöntäjällä on riittävä ymmärrys tulityöturvallisuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.
Jos Tulityökorttisi on yhä voimassa, ja haluat uusia sen voimassaolon, voit osallistua kertauskoulutukseen, jossa osa kurssista suoritetaan itsenäisesti verkkokoulutuksena.
Tulityöpätevyyttä tarvitaan aina, kun tehdään tulitöitä tilapäisellä tulityöpaikalla. Pätevyyden tarvitsevat myös tulityöluvan myöntäjät. Tulityökorttikoulutuksen aikana osallistujat oppivat ymmärtämään tulitöihin liittyviä riskejä ja välttämään vaaratilanteita ja onnettomuuksia tulen kanssa työskenneltäessä. Tulityökoulutuksen tavoitteena on opastaa tulitöiden turvalliseen suorittamiseen ennakoinnin, vaarojen tunnistamisen, suojaamisen ja oikeiden toimintamallien avulla vaikuttaen samalla tulityötä tekevien henkilöiden turvallisuusasenteisiin. Koulutuksen ansiosta tulitöiden turvallisuus on parantunut merkittävästi ja tulitöistä aiheutuvien onnettomuuksien ja tulipalojen määrä on vähentynyt selkeästi.
Tulityökurssin sisältö:
Tulityökoulutus sisältää 6 oppituntia teoriaa, jonka lisäksi osallistuja pääsee harjoittelemaan suojausta sekä alkusammutusta käytännön harjoitusten muodossa. Koulutuspäivän lopuksi on koe, jonka avulla kouluttaja varmistaa osallistujan osaamistason. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneille myönnetään tulityöpätevyys eli Tulityökortti.
Tulityökorttikoulutuksessa käsitellään seuraavat aiheet:
- Tulitöiden turvallinen suorittaminen
- Tulitöihin liittyvät vastuut ja velvollisuudet
- Tulitöihin eri toimintaympäristöissä liittyvät riskit
- Turvallisuus ja turvatoimet eri toimintaympäristöissä sekä suojausharjoitus
- Onnettomuustilanteessa toimiminen
- Alkusammutusharjoitus
- Koe ja kokeen läpikäynti
Kurssilaiset saavat oppikirjan Ryhdyttäessä tulitöihin. Kirja on saatavilla myös ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, viroksi, latviaksi, liettuaksi, espanjaksi ja saksaksi, joten mainitsethan tilausta tehdessäsi, jos haluat kirjan jollain muulla kielellä kuin sillä, jolla kurssi on ilmoitettu pidettäväksi.
Saat sähköisen Tulityökortin heti koulutuksen hyväksytyn suorituksen jälkeen Korttiteto.fi -palvelusta, joten voit välittömästi koulutuksen jälkeen osoittaa pätevyytesi tulitöihin. Muovinen todistuskortti postitetaan antamaasi osoitteeseen muutaman viikon kuluessa koulutuksen jälkeen.
Tulityökorttikoulutus sekä katto-ja vedeneristysalan tulityökorttikoulutus yhdistyivät vuonna 2016, jonka jälkeen suoritettu Tulityökortti oikeuttaa tekemään myös katto-ja vedeneristysalan tulitöitä.
Tarjoamme Tulityökorttikursseja kaikille avoimien koulutusten lisäksi ryhmäkohtaisina koulutuksina ryhmänne toivomassa paikassa haluttuna ajankohtana. Koulutuksen sisältöä on mahdollista räätälöidä, joten sisällössä voidaan huomioida esimerkiksi asiakkaan toimiala, työpaikan olosuhteet tai työhön erityisesti liittyvät riskit. Pyydä tarjous tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme, niin suunnitellaan ryhmällenne mahdollisimman tehokas kokonaisuus. Huomioithan, että sammutusharjoituksen toteuttaminen edellyttää avointa ulkotilaa vähintään 5 x 10m. Esimerkiksi parkkipaikka tai muu palamattomasta alustasta valmistettu piha-alue soveltuu harjoituskäyttöön.
Tulityökorttikoulutusta ei ole hyväksytty osaksi kuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutusta eikä siitä ole mahdollista saada kuljettajan jatkokoulutuksen ammattipätevyysmerkintää.
Sinua voisi kiinnostaa valikoimastamme myös Työturvallisuuskortti -koulutus netissä.