Työturvallisuuslain mukaan työnantaja vastaa työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan vastuulla on myös työpaikan vaarojen tunnistaminen, niiden aiheuttaman riskitason määrittely sekä toteuttaa tarvittavat korjaavat toimenpiteet. Työnantajan tulee jatkuvasti tarkkailla toimien vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.
Työnantajalla on perehdytysvastuu eli työntekijät tulee perehdyttää työpaikan olosuhteisiin ja oikeisiin työmenetelmiin sekä turvallisuusohjeisiin.
Yhteisellä työpaikalla, jossa työskentelee samaan aikaan usean eri toimijan työntekijöitä ja urakoitsijoita, vastuu korostuu.
Jos työnantaja laiminlyö työsuojeluvelvoitteidensa noudattamisen, on sen rangaistavuudesta säädetty rikoslaissa.
Työnantajan ja työntekijöiden vastuiden jakautumista käsitellään kattavasti Työturvallisuuskortti -koulutuksessa.
Työsuojeluvastuiden jakautuminen #
Ylimmän johdon työsuojeluvastuut:
- Työsuojelutoiminnan yleinen johtaminen ja valvonta
- Työsuojelun jatkuva ylläpito, kehittäminen ja parantaminen
- Resurssien riittävyyden varmistaminen
- Esihenkilötoiminnan järjestäminen, esihenkilöiden valinta sekä koulutus
- Yksilöiden vastuun ja toimivallan määrittäminen
- Raportointi- ja seurantajärjestelmän käyttöönotto, ylläpito ja seuranta
Keskijohdon työsuojeluvastuut:
- Työturvallisuuden yleisvalvonta
- Turvallisuusohjeiden laatiminen ja jalkauttaminen
- Työväline- ja suojainhankinnat
- Koneiden ja laitteiden kunnossapidon järjestäminen
- Informointi ylimmälle johdolle
Työnjohdon työsuojeluvastuut:
- Työntekijöiden koulutus ja perehdyttäminen
- Työskentelytapojen ja -olosuhteiden välitön valvonta
- Tehtävien suunnittelu
- Siisteyden ja järjestyksen ylläpito
- Puutteista raportoiminen
Työnantajan oikeudet #
Työnantajan keskeinen työsuojeluun liittyvä oikeus on oikeus johtaa työtä eli niin sanottu direktio-oikeus. Työpaikoilla toimitaan siis työnantajan määräämällä tavalla. Työnjohto-oikeutta rajoittaa alan työehtosopimukset ja työntekijän työsopimus. Työnantaja ei tietenkään voi myös vaatia työntekijöitä toimimaan lainsäädännön tai hyvien tapojen vastaisesti.
Työntekijää ei voi myöskään määrätä tekemään työtä, josta aiheutuu välitön terveyden vaara. Lisäksi tasapuolisen kohtelun ja syrjinnän kieltävät säädökset ohjaavat työnantajan työnjohto-oikeutta.