Vesityökortti
Vesityökorttia vaaditaan talous- ja allasveden parissa työskenteleviltä henkilöiltä. Vesityökorttia edellyttäviä veden laatuun vaikuttavia työtehtäviä on tyypillisesti esimerkiksi vedenottamoilla, vesilaitoksissa ja uimahalleissa.
Vesityökortin saaminen edellyttää riittävää tietämystä ja osaamista muun muassa veteen liittyvästä hygieniasta ja laitostekniikasta. Osaaminen todennetaan vesityökorttitestin suorittamisella. Vesityökorttitestissä testataan tietämystä muun muassa veden mikrobiologiasta, puhdistustekniikoista ja veden laatuun liittyvästä lainsäädännöstä. Talous- ja allasvesityökorteille on omat testinsä. Jos henkilö työskentelee sekä talous- että allasveden laatuun vaikuttavien työtehtävien parissa, hänellä täytyy olla sekä talousvesi- että allasvesityökortti.
Vesityökorttikoulutus on vesityökorttitestiin valmistava koulutus. Koulutuksessa käsitellään perustietoja veden mikrobiologiasta, vesikemiasta, erilaisista puhdistustekniikoista, veden laadun tarkkailusta ja sitä koskevasta lainsäädännöstä sekä henkilökohtaisesta hygieniasta.
Koulutuspäivän päätteeksi Valviran yväksymä testaaja järjestää virallisen Vesityökorttitestin. Koulutukseen osallistuja voi valita näyttökokeeseen, joko vesilaitos- tai vesijohtoverkostot –painotuksen. Halutessaan osallistuja voi suorittaa näyttökokeen molemmista aihealueista.
Näyttökoe suoritetaan verkossa Valviran osaamistestausjärjestelmässä, älypuhelimella, tietokoneella tai tabletilla. Näyttökoetta varten tulee tunnistautua suomi.fi-tunnuksilla. Varaathan mukaasi mobiililaitteen ja tunnistusvälineen (pankkitunnukset/mobiilivarmenne) koulutuspäivänä.
Vesityökortti on voimassa viisi vuotta testin hyväksytystä suoritettamisesta. Vesityökortin uusimiseksi testi on suoritettava uudelleen.
Järjestämme vesityökorttikoulutuksia asiakkaidemme omille ryhmille. Koulutuksen sisällössä otetaan huomioon yrityksen toimiala, työpaikan olosuhteet sekä näyttökokeen painotus. Koulutus toteutetaan asiakkaan haluamassa paikassa asiakkaan haluamana ajankohtana.